keskiviikko, 14. tammikuu 2015

13.1.2015 Joulutauko päättynyt ja kerhot käynnissä!

Heips, meillä loppui kerhojen joulutauko ja kerhot lähtivät rullaamaan taas tosi hyvin.

Tänään me harjoittelimme sählymailan sekä pallon kanssa maalin tekoa sekä kuljetusta. Ja sehän sujui tosi hyvin!

Harjoitusten jälkeen oli aika pelata, saimme kasaan kaksi tasaväkistä joukkuetta ja peli kulki hienosti. Pieniä loukkaantumisia sattui mutta niistä selvittiin aina pienellä lepohetkellä. Harjoittelimme tulevaan 4H-kerhojen väliseen sählyturnaukseen joka pidetää Kaustisen urheilutalolla 25.1. klo 12-15.00 :) Toiveissa on että mahdollisimman moni kerholainen pääsee paikalle ja saadaan kunnon pelit käyntiin! :)

Ensi viikolla olemme puolet ajasta ulkona ja puolet harjoittelemme vielä sählyä. Sää varauksella kuitenkin ulkoilun osalta.

torstai, 4. joulukuu 2014

2.12.2014. Joulupipareita!

"Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on?"

Tänään meillä oli vuorossa leivontaa, ja teimme joulupipareita. Annoin lapsille hieman ohjeita, ja he saivat itse tehdä kaiken, minä pysyttelin piparien paistohommissa! :) Ostin kaupasta valmistaikinaa ja toimistolta nappasin topi-muotteja mukaan, oli joukossa yksi ukko-muottikin.

20141202_150309.jpg         20141202_150253.jpg

Kuorutteen teimme itse, vedestä, tomusokerista ja elintarvikeväreistä. Teimme kuorrutteen kahteen lasiin ja siitä lusikalla laitoimme pipareiden päälle. Helpompaa tietenkin olisi ollut kuorruttaa pursottamalla...

20141202_152348.jpg        20141202_152657.jpg        20141202_152401.jpg        20141202_152659.jpg

 

Persoonallinen lopputulos, ja maku suussa sulava :) Onnistuneet piparit siispä. :) Ensi viikolla viimeinen kerhokerta ennen joulua, ja vuorossa pikkujoulut.

 

tiistai, 2. joulukuu 2014

24.11.2014 Sisäleikit/Ulkoleikit

Tällä kerralla oli kerhoa vetämässä tuuraajani Laila Heikkilä, jonka kanssa lapset olivat leikkineet sekä sisällä että ulkona. He olivat leikkineet lännennopeinta, joka on minulle aivan uusi tuttavuus joten ihan jouduin googlea käyttää ja tutkia leikkiä.

Lännen Nopein

Versio 1: Leikkijät muodostavat piirin. Sen jälkene joukosta valitaan yksi jäänyt, Jäänyt menee ringin keskelle ja aloittaa ampumaan ringissä olevia täysin summittaisesti. Ampuminen tapahtuu osoittamalla jotakuta leikkijää ja sanomalla: "Pam!". Ammuttu leikkijä menee kyykkyyn, jolloin ammutun vieressä seisoneiden pitää yrittää ampua toisensa mahdollisimman nopeasti. Se kumpi on hitaampi joutuu keskelle. Jos leikkijöitä on paljon, voidaan ottaa useita jääneitä, jolloin leikki nopeutuu huomattavasti. Leikillä ei ole loppua.

Versio 2: Toisessa leikin versiossa hitaampi ampuja putoaa pelistä. Jos leikkijä, jonka pitäisi mennä kyykkyyn, myöhästyy niin, että vieressä seisoja(t) ehtii ampua ensin, niin silloin kyykkyynmenijä putoaa pelistä. Näin jatketaan, kunnes ringissä on vain kaksi leikkijää jäljellä. Viimeiset suorittavat kaksintaistelun, jonka voittaja voittaa koko leikin.

Sekä salamapalloa, norsupallo ja sardiinia, joka oli myöskin minulle uusi tuttavuus.

Sardiini: Yksi leikkijöistä menee piiloon ja sillä aikaa muut laskevat kahteenkymmeneen kasvot peitettyinä. Kun on laskettu, lähdetään etsimään piiloon mennyttä. Aina kun joku leikkijöistä löytää piilon, hän jää sinne ja lopuksi kaikki ovat samassa piilossa kuin sardiinit purkissa. Se, joka löysi piilon ensimmäisenä, on seuraava piiloon menijä.

Kerholaisten mielestä on aina kiva oppia uusia leikkejä ja pelejä, mutta niin se on ohjaajankin mielestä. Maailmassa on todella monta eri leikkiä/peliä ja niiden eri variaatioita, jokainen osaa jonkun uuden ja erilaisen jota on hauska porukalla opetella.

tiistai, 2. joulukuu 2014

18.11.2014 Sisällä joukkuepelejä

Tämän viikon teemana oli joukkuepelit. Ryhmässä toimiminen ja sen onnistuminen ovat välillä haaste, joten sen harjoittelu ei koskaan ole pahitteeksi. Yleensä kun pelaamme joukkuepelejä, vaihdamme aina "erän" tai "tauon" aikana hieman joukkuetta, niin että jokainen pelaa jokaisen kanssa samassa joukkueessa jossain vaiheessa, näin saadaan joukkueisiin vaihtuvuutta sekä opetellaan toimimaan ryhmässä kaikkien kanssa tasapuolisesti.

Pelasimme tornipalloa, sisäjalkapalloa (sekä isolla jumppapallolla että normaalilla jalkapallolla), kaupunkisotaa sekä norsupalloa :) (norsupallo on yksi suosikki peleistä, ja on lähes joka kerta vapaa valinnaisissa leikeissä mukana)

tiistai, 2. joulukuu 2014

11.11.2014 Sisäleikit

Tänään meillä olisi kerhokalenterimme mukaan kuulunut olla leivontaa, mutta nenäpäivä -myyntiin menevien muffinssien takia meillä muuttui suunnitelmat hieman ja olimmekin sisäleikkejä tänään. Pelasimme salamapalloa, silmäniskumurhaajaa ja sisäjalkapalloa kerholaisten toiveesta.